Nännit!



Sosiaalisessa mediassa näkee satunnaisen säännöllisesti käytettävän hashtagia FreeTheNipple. Syy tähän löytyy jokseenkin typerästä ja kaksinaismoralistisesta asenteesta nännejä kohtaan. Miehethän saavat kulkea turuilla ja toreilla ilman paitaa kesähelteillä ja maitokaupassa korkeintaan hikisiä kainaloita kammoksutaan. Naisten nänneille säännöt ovat kuitenkin tyystin toiset. Uimarannalla ei ole sopivaa ottaa aurinkoa yläosattomissa ja mikäli nänni vilahtaa sosiaaliseen mediaan ladatussa kuvassa, tili joutuu jäähylle. Miksi meininki on yhä tällainen? Miksi miesten ja naisten nänneihin suhtaudutaan yhä niin eri tavalla, vaikka elämme jo hyvän matkaa 2010 -lukua?

Ja kysehän on nimenomaan nänneistä, eikä kokonaisista rinnoista. Rinnoissahan kun ei ole mitään pahaa. On alatissiä, sivutissiä ja saahan iltapuvun pääntiekin olla vaikka napaan asti avoinna ilman, että kukaan pahoittaa mielensä. Mutta antakaas olla, kun nänni näkyy paidan kankaan läpi, kun julkimo käy kaupassa tai vilauttelee kameroille punaisella matolla! Siitähän se soppa vasta syntyy. Vastaavanlaisesti jos joku julkaisee itsestään vähäpukeisen kuvan vaikkapa instagramissa, peittyvät naisen nännit poikkeuksetta muka-hauskojen hymiöiden tai tökeröiden blurrausten alle.

Onhan naisen nännit toki seksualisoitu aivan toisin kuin miesten vastaavat ulokkeet. Esimerkiksi ei kukaan peitä lastensa silmiä, jos mies televisiossa riisuu itsensä yläosattomaksi, mutta kyllä kanava vaihtuu varsin pian, jos nainen tekee saman. Miksi? Enää ei pitäisi olla kyse seksistäkään, koska ainakin minun tietääkseni mies voi kiihottua nänniensä hyväilystä aivan samalla lailla kuin nainenkin - tai olla kiihottumatta. Ja sitä paitsi valehtelematta lähes kaikilla ihmisillä on ja tulee aina olemaan nännit. Silti vain niiden yleisesti hyvännäköisinä pidettyjen henkilöiden nöpöttimet kiinnostavat (tai kauhistuttavat)...

Helppo nakki on syyttää tässäkin tapauksessa mediaa. Eihän nänneistä kohkattaisi samassa mittakaavassa, jos niitä ei nostettaisi samalla lailla framille. Tai sitten tulisi kirjoittaa myös miesten nänneistä samaan paheksuvaan sävyyn, jos siis elettäisiin yhä 20 -luvun normien mukaisesti. Modernissa maailmassa on paljon muutakin mielenkiintoista, eikä kenen tahansa nänneihin tarvitse kiinnittää huomiota kenenkään. Jos nännit näkyvät, so what? Kenen tahansa tulisi saada pukeutua juuri niin kuin itse haluaa ilman, että kenenkään tulisi puuttua toisen asukokonaisuuteen. Jos nännit näkyvät tarkoituksellisesti tai tahattomasti, we really don't care.


- Lina

Share:

0 kommenttia