Ja syviä naarmuja raapia selkääni punaisilla kynsillä



Kovien otteiden ja puremisen seuraksi voidaan liittää myös raapiminen. Kun aistit heräävät ja estot laantuvat, helposti kynnet pureutuvat kumppanin kylkiin. Vai onko se tosiaan niin? Onko kyseessä oikea ilmiö ja tuttu tapa vai sittenkin vain komediasarjojen ja seksileffojen luoma illuusio?

Lina: Itse muistan, että parisuhteiden alkuaikoina ja silloin, kun seksistä ei ollut juuri kummemmin kokemusta, intohimoiseen rakasteluun liitti jostain syystä lähes automaattisesti kynsien iskeytymisen miehen selkään. Näin oli nähnyt tapahtuvan ja tällaisesta oli puhuttu: näin sen täytyy sitten oikeastikin olla. Raapimista siis tapahtui lähinnä siksi, koska luulin, että se on yksi intohimon ilmaisun keino vällyjen välissä. Silti palaute ei vastannut tätä mielikuvaani. Esimerkiksi Ace ei juuri kovin innolla katsellut peilin välityksellä selkäänsä, jota punaiset viirut koristivat.

Kynsiminen on todennäköisesti saanut alkunsa aikuisviihteestä. Tämänkaltainen eläimellisyys on linkitetty erityisesti naissukupuolen edustajiin, sillä näyttävät, ylipäätään pitkät kynnet ovat yhä enemmän hameväen juttu. Ja jos kerta käytetään hampaita, miksei sitten kynsiäkin. Filmillä se ainakin näyttää hyvältä, joten why not. Saahan kovista otteista mustelmiakin, joista verestävät nirhaumat ja naarmut tuskin paljoa eroavat.

Ace: Raapiminen on yksi sellainen asia, joka ei tunnu minulle luontevalta. En oikeastaan ymmärrä, mistä moinen halu tulee. Ainakin sen toteuttaminen ja ruokkiminen liittynee elokuviin, niin porno- kuin tavallisiin. En tiedä, kyseessä saattaa olla sukupuoliriippuvainen asia, ainakin jonkin verran. Pidän kyllä kivusta ja esimerkiksi esileikkien aikana kynsillä voi kiusoitella tai jopa hieman satuttaa toista. Minulle ehkä jonkinlainen raja tulee siinä, etten kaipaa kipua yhdynnän aikana. Tästä syystä en pidä siitä, että minua raavitaan. Raapimisesta saattaa tulla yllättävän suuriakin haavoja, jotka kirvelevät ja näyttävät pahalta. Minun puolestani kipu saa pysyä seksisessiossa. En halua sen seuraavan minua makuuhuoneen ulkopuolelle. Joku pieni jomotus tai kuumotus ei haittaa, mutta suihkussa tai hikoillessa kirvelevä haava. Ei. Ei ei ei.

Lina: Niin paljon kuin on ihmisiä, on erilaisia mieltymyksiä. On myös olemassa monenlaista kipua ja sen eri tasoja, jotka seksinharrastajia miellyttävät. Pelkkä ranteista puristaminen riittää toisille, kun taas joku innostuu tuntiessaan kynnet hekuman hetkellä selkänahassaan. Mutta silti, ehkä johtuen omista kokemuksistani, haluan kyseenalaistaa kynsimisen. Nykyään en koe siihen minkäänlaista mielenkiintoa tai tarkoitusta. Ajatus, että kynsillä raastaisin Acen vartaloa aktin aikana ei kuulosta tai tunnu houkuttelevalta. Teennäisyys on sana, joka pyörii päässäni ajatellessani raapimista. Ja vaikka olenkin pornon puolestapuhuja ja uskon sen värittävän sopivasti kenen tahansa elämää, raapiminen saisi minun puolestani jäädä pornograafisiin tuotoksiin.


- Ace ja Lina

Share:

0 kommenttia