Heinäkuun kokeilu osa 1


On jälleen fetissitestin aika! Tämän kuukauden olemme testanneet varmasti legendaarisinta fetissiä kautta aikain: jalkafetissiä. Blogin alkupuolella kirjoitimme jo jalkafetissistä, mutta nyt otamme kyseisen aiheen käsittelyymme aivan kuin aikaisempaa kokemusta ei olisikaan.

Seksuaalista kiinnostusta jalkoja kohtaan kutsutaan jalkafetissiksi. Mieltymykset voivat perustua niin jalkojen kokoon ja ulkonäköön kuin "lisäosiin", kuten esimerkiksi kenkiin, sukkiin tai koruihin. Myös lakatut varpaankynnet sekä jalkojen ominaistuoksu voi viehättää. Kiinnostustaan jalkoihin osoitetaan konkreettisesti niin nuolemalla, koskettelulla, hyväilyllä, puremalla kuin myös varpaita imemällä tai jalkapohjia kutittamalla. (Wikipedia)

Jalkafetissi on fetisseistä yleisin. Tämä saattaa yllättää, sillä asiasta ei juuri puhuta. Monet seksiin liittyvät asiat ovat säännöllisesti median otsikoissa, mutta kiinnostus jalkoja kohtaan ei saa palstatilaa. Suosiostaan huolimatta kyseinen fetissi saattaa aiheuttaa jonkinlaista häpeän tunnetta. On esimerkiksi ihan ookoo olla peppujen tai rintojen perään, mutta jalat jostain syystä eivät saa samanlaista julkista tunnustusta. Mielestämme tämä on typerää, sillä jalkafetissi on fetissi siinä missä moni muukin.

Ensimmäinen yhteinen kokemuksemme jalkafetissistä tapahtui hieman yllättäen jo vuosia sitten. Katsoimme joltain ilmaiskanavalta tylsyyksissämme aikuisviihdettä. Kanavalla alkoi pätkä, joka sijoittui saunaan. Elokuvan nimeä emme muista, mutta se koostui lyhyistä akteista, joihin osallistui eri määrä miehiä ja naisia. Oli naisia naisten kanssa, pariskuntia sekä isompia kokoonpanoja miehiä sekä naisia. Sattumalta elokuva oli hyvin jalkapainotteinen. Kamera pysähtyi usein kuvaamaan vain naisten jalkoja tavallisemman aktin aikana tai sitten jalat olivat ne, joilla hyväiltiin tai joita hyväiltiin. Ensireaktiomme oli hämmentynyt, sillä emme olleet aiemmin katsoneet tai kokeilleet mitään vastaavaa. Myöhemmin päädyimme kokeilemaan esimerkiksi footjobia, eli peniksen hyväilyä jalkaterien avulla, lähinnä vitsin kautta. Saimme iloksemme huomata, että homma oikeastaan toimii!

Nyt lähestyimme jalkafetissiä ensin esteettisyyden kautta. Koska emme itse pidä paljaita jalkoja ja varpaita erityisen eroottisina, haimme näkökulmaa ja kiinnostusta verhoamalla jalat meitä jo valmiiksi miellyttävin keinoin. Kokeilimme niin sukkahousuja, stay uppeja sekä lateksisia sukkia. Emme unohtaneet myöskään erilaisia kenkiä.

Ace: Valehtelisin, jos väittäisin kiihottuvani paljaista jaloista. Sukilla ja kengillä on kuitenkin lähes taianomainen kyky muuttaa varsin tavanomainen ruumiinosa äärimmäisen seksikkääksi. Erilaiset sukkien, korkokenkien tai saappaiden yhdistelmät näyttävät mielestäni jopa lähes yhtä kiihottavalta kuin hyvät alusasut.

Lina: Viime viikolla itse asiassa puhuin Acelle siitä, miten en voi olla lakkaamatta varpaankynsiäni säännöllisesti. En itse pidä ihmisten jaloista tai varpaista, sillä niissä on mielestäni jotain kovin vastenmielistä. Mutta kun jalkoihin laittaa kauniit sukat tai sukkahousut sekä asuun sopivat kengät, jalat ovatkin yllättäen oman vartaloni yksi parhaista ominaisuuksista.

Olemme siis varsin yksimielisiä siitä, että oikeissa olosuhteissa jalat pääsevät oikeuksiinsa niin, että se kiihottaa myös meitä. Jaloissa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, sillä niitä voi hyväillä ja koristaa mielin määrin. Moni paljastaa varpaansa vasta kesähelteillä, mutta muuten jalat jäävät monilta kokonaan huomiotta. Ne verhotaan sukkiin ja tennareihin, eikä niiden hyvinvoinnin eteen nähdä vaivaa. Ikävä kyllä monelle jalat ovat vain välineet liikkua paikasta toiseen.

Ensi torstai on toivoa täynnä, ja silloin julkaisemme kuukauden fetissitestimme toisen osan. Keskitymme tällöin itse aktiin eli siihen, mitä jaloilla voi tehdä ja mitä niille voi tehdä ;)


- Ace & Lina

Share:

0 kommenttia