Heavenly Handjob

Tänään puhumme handjobista, eli käsitöistä. Tarkemmin puhumme siitä, kun kumppani masturboi toista osapuolta.

Kuva täältä.

Ace
: Heräsin tässä muutama aamu sitten siihen, kun Lina kääntyi sängyssä selkääni vasten, työnsi kätensä ylitseni ja alkoi, suoraan ja suomeksi sanottuna runkkaamaan minua. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin. Voin sanoa, että siihen on aina aika mukava herätä ;)


Kumppanin herättäminen seksillä tai jollain seksuaalisella on aivan mahtavaa. Siinä saa hyvän mielen ja parhaan mahdollisen alun päivälle kuin päivälle. Kumppanin tyydyttäminen käsin on vieläpä niin helppo asia. Pienellä vaivalla saa toisen erittäin iloiseksi. Nukutun, mahdollisesti hikisen yön jälkeen suuseksin antaminen saattaa kuulostaa ja tuntua enemmän tai vähemmän ällöttävältä. Hajut ja maut saattavat olla aika häijyjä. Käsitöissä vastaavaa ei kuitenkaan ole. Mitä sitten jos käsi kopeloi hikistä kalua? Aktin jälkeen ei muuta kuin pesemään kädet ja keittämään aamukahvia. Voiko aamu enää ihanammin alkaa?

Unohdetaan kuitenkin herättäminen ja puhutaan aktista yleisesti.

Miksi runkata toista seksin tai suuseksin sijaan? Kuten olemme jo todenneet, suuseksiin verrattuna mahdollisia etuja ovat mahdolliset haju- ja makuhaitat. Vaikka itse vehje olisi puhdas, aina on niitä, jotka eivät haluat maistella spermaa. Voihan tietysti tehdä niinkin, että imee toisen kovaksi, laittaa siinä vaiheessa kondomin ja jatkuu sitten loppuun asti, mutta se kuulostaa hieman kömpelöltä ja hölmöltä. (Lina: Ja kumin kanssa suihinottaminen on todella typerää, etenkin se, miltä se tuntuu suihinoton antajasta... Joten no no kumit pois!) Toisaalta käsitytöt ovat ihan hyvä vaihtoehto silloin, kun ei ole mitään juotavaa, millä poistaa sperman maku suusta.
Kuva täältä.

Lina: Yhdyntään verrattuna etuna on pienempi vaiva ja lyhyempi akti. Myöhään illalla tai aikaisin aamulla seksiä ei aina yksinkertaisesti jaksa, vaikka kuinka tekisi mieli. Jos kuitenkin haluaa toista ilahduttaa, voi sen tehdä ilman suurta vaivaa. Ja silti se tuntuu vieläpä hyvältä niin antajasta kuin saajastakin. Win-win-situation!

Ace: Muistan erään laivareissun, jolloin tapahtui hyvä esimerkki. Päivä oli ollut pitkä, ilta vielä pidempi ja alkoholiakin tuli nautittua. Lina selvästi halusi seksiä, mutta itse en vaan jaksanut. Ratkaisinkin "ongelman" niin, että hyväilin ja suutelin Linaa, samalla kun työnsin käteni hänen housujensa sisään. Hetken sormileikkien jälkeen Lina sai orgasmin. Koko juttu tuntui hyvin intiimiltä. Vaikka yhdyntään tai suuseksiä ei ollut, läheisyyttä oli hyvinkin paljon, kun makasimme sängyssä vierekkäin, samalla kun sormetin ja suutelin Linaa. Ennen tuota hetkeä, en ollut edes ajatellut, miten hienoja seksuaalisia hetkiä voi olla ilman sitä varsinaista yhdyntää.

Lina: Handjob onkin oikein mukava pieni puuha vaikka näin joulunakin. Jos joulukiireet ehtivät kumppania ennen imeä mehut ahkerasta ahertajasta, mikä olisikaan sen mukavampaa kuin yhdessä käpertyä kynttilöiden valoon ja pehmoiseen vilttiin sekä antaa käsille töitä ;) Joulunahan kyse on kuitenkin antamisesta.


Share:

0 kommenttia